Yhtenä päivänä se Prinsessa tajus,
ettei se Olemattoman Maan Prinssi
koskaan tulis sen luokse.
Ja se Prinsessa alkoi itkeä
ja se itki niin kauan,
että sen kyynelistä tuli virta ja
sitä virtaa pitkin se Prinsessa purjehti
kauas pois.

Yhtenä päivänä se Prinsessa tajus,
ettei se Olemattoman Maan Prinssi
koskaan tulis sen luokse.
Ja se Prinsessa alkoi itkeä
ja se itki niin kauan,
että sen kyynelistä tuli virta ja
sitä virtaa pitkin se Prinsessa purjehti
kauas pois.

Niittyneidolla on viisi lasta. Kolme heistä kuoli ennenkuin ehti syntyä.
Ihmiset sanoivat, että mitä niitä suremaan, eihän niistä mitään olisi tullut.
Niittyneidolle ne olivat elämän lapsia. Mahdollisuuksia ja lupauksia.
Iltaisin neito hyräili heille:
" Elämä niinkuin kukannuppu,
herkkä kuin kesäheinä;
lämmin, pehmeä ja kevyt kevättuuli
otti sinut käsivarsilleen ja kantoi ylös pilviin.
Ole kevättuuli lempeä lapselleni ja tuo hänet
kuiskimaan ja nauramaan korvaani."
Kuolema tuli Niittyneidon luo
rajusti, väkivaltaisesti, ilmoittamatta.
Neidon rakastettu hukkui
syysmyrskyihin.
Hukkui ja katosi.
Neito itki ja suri, tuska repi
hänen mielensä palasiksi.
Neito paleli ja tärisi. Kylmä vesi
oli vienyt hänen rakkaansa.
Neito yritti etsiä lohtua ja lämpöä
kietoutumalla rakastettunsa vaatteisiin.
Vaatteissa tuntui tuttu tuoksu.
Se rauhoitti ja lohdutti.
Neidon sieluun jäi tyhjä ja
kipeä haava.
Kun ikävä ylitti hänen voimansa,
neito meni meren rantaan.
Hän riisui vaatteensa ja astui mereen.
Ensin vesi tuntui kylmältä, mutta kohta
neito alkoi lämmetä. Niittyneito tunsi,
kuinka rakastettu kietoutui hänen ympärilleen.
Hyväili, siveli ja otti hänet
kiihkeään kosteaan syliinsä.
Neito hyvästeli rakkaansa. Veden valuessa,
hän tunsi, kuinka rakkaan kädet
viipyivät vielä hetken ja katosivat.
Neito kuiskasi: "Meren pohjassa lepää rakkaani."

Tunnen kaipuuta,
kun näen syksyn lehtien putoavan,
leijailevan tuulen sylissä maahan.
Ihailen niiden rohkeutta, kun ne jättävät
turvallisen ja tutun.
Luopuvat entisestä ja hyppäävät
loistonsa hetkellä tuntemattomaan.
Lyhyeen villiin yhteislentoon,
ennen kuin kohtaavat maan
ja kuoleman.
Katselen, kuinka jäät hitaasti häviävät järveen ja
lokkipojat ihmettelevät, mihin "maa katosi jalkojen alta."
V. 2006Kuikkien sivistynyt kutsu sekoittuneena
kuhankeittäjien käytännönläheiseen viestiin.
Vain härkälintujen suloinen karjunta muistuttaa arjesta.
V. 2007Istun meren rannalla ja ajattelen perhosenkeveitä ajatuksia.
Toivottavasti joku niistä lentää luoksesi.
V. 2000